Hyvää suomen kielen päivää!

Meneillään on Lukuviikko, ja tänään liputetaan suomen kielelle ja Mikael Agricolalle. Suomen kielen ja kirjallisuuden eli tuttavallisemmin äidinkielen kursseilla lukiolaiset mm. kirjoittavat tekstejä. Tässä Karjaan lukion opiskelijan subjektiivinen essee vaikeuksien selättämisestä – lukuiloa!


Vaikeudet eivät ole mörköjä

Olen ollut aina vaikeuksien selättäjä. En tiedä, olisinko edes lukiossa, jos en olisi koskaan kokenut vaikeuksia ja päässyt niistä yli, ja tämä pätee myös moniin muihin. Vaikeudet muokkaavat ihmistä aina johonkin suuntaan, mutta vielä enemmän muutosta tapahtuu, jos oppii ja ymmärtää niistä jotain uutta.

Suhteellisen lyhyen ja vivahteikkaan elämäni aikana olen kokenut vaikeuksia, jotka ovat olleet jopa yllättäviä ja tuntuneet täysin ylitsepääsemättömiltä. Suurin osa niistä on liittynyt koulunkäyntiin. Ensimmäinen tällainen muisto oli kielikylpypäiväkotini, jossa toinen kieli suomen lisäksi oli mikäs muukaan kuin aina niin ihana ruotsi. En piitannut ruotsin oppimisesta, vaan puhuin ylpeästi ja jopa karskisti suomea. Muistan, että opettajat päiväkodissa olivat suivaantuneita, kun en osannut edes ruotsin alkeita. Sama meno jatkui myös alakoulussa, jossa ruotsi tuli yhä keskeisemmäksi kieleksi. En kokenut ruotsin kielen oppimista yksinkertaisesti tärkeänä. Vanhempani päättivät, että minut vaihdetaan kokonaan suomenkieliseen alakouluun. Tulokset näkyivät: keskiarvoni nousi ja viihdyin yhä paremmin ja paremmin koulussa. Olen miettinyt jälkeenpäin, mitä olisi tapahtunut, jos vanhempani eivät olisi siirtäneet minua toiseen kouluun. 

Aiheena vaikeudet ovat sangen vanhaa perua. Jo 2000 vuotta vanhassa, maailman myydyimmässä kirjassa, Raamatussa, ihmisten vaikeudet ovat keskeinen teema. Luukkaan evankeliumin luvun seitsemän kertomus syntisestä naisesta kuvaa mielestäni hyvin myös tämän päivän ihmisten elämää. Siinä halveksittu ja leimattu nainen, ilmeisesti prostituoitu, tuli seuraamaan yhdessä muiden kyläläisten kanssa juhla-ateriaa, jonka eräs synagogan mahtimies oli järjestänyt. Myös Jeesus oli paikalla, mutta häntä ei Simon-niminen isäntä huomioinut, vaan pyrki nolaamaan Jeesuksen. Jeesus joutuikin ikävään paikkaan: kaikki tuijottivat ja mulkoilivat häntä. Tästä kuitenkin alkoi shokeeraava tapahtumasarja, jossa prostituoitu asettui Jeesuksen jalkojen juureen, vaikka häntä pidettiinkin syntisenä henkilönä, johon ei saanut koskea, eikä hän saanut koskea myös muihinkaan. Nainen itki vuolaasti, avasi hiuksensa ja kuivasi niillä Jeesuksen jalat. Tämän jälkeen hän voiteli jalat tuoksuöljyllä. Tämä oli normaali toimenpide, jonka suorittaa yleensä itse isäntä. Tätä ei kuitenkaan tehty Jeesukselle, koska häntä halveksuttiin. 

Mielestäni tämä Jeesuksen aikainen kertomus kuvastaa myös sitä, että vaikeuksiin voi tulla myös ratkaisuja, joita ei itse kuvittelisi tapahtuvan. Myös minun kohdallani vaikeuksiin on tullut outoja ratkaisuja, samalla tavalla kuin kertomuksessa. Muistan, kun matematiikka alkoi tökkimään heti ruotsin jälkeen. En vain käsittänyt sitä, teoriat ja laskusäännöt menivät tylysti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Äitini ehdotti, että jos kävisin aina silloin tällöin matematiikan tukiopetuksessa. Ajatus kammotti minua. Erityisesti minua häiritsi ajatus siitä, jos luokkatoverini saisivat tietää, että käyn tukiopetuksessa. Se kuitenkin kannatti, sillä matematiikan numeroni nousivat ainakin numerolla. 

Jos tarkastelen aikaisemmin mainitsemiani vaikeuksia, huomaan niiden olleen usein jokseenkin mitättömiä. Suuret vaikeudet elämässä liittyvät yleensä ihmissuhteisiin – ainakin oman, subjektiivisen arvioni mukaan. Vaikeudet ihmissuhteissa, joita minäkin olen kokenut, ovat vaikeammin korjattavia kuin esimerkiksi huonosti menneet kokeet. Kokeet pystyy aina uusimaan, kun taas huonosti menneitä ihmissuhteita ei.

Huomasin tämän noin 13-vuotiaana, kun siirryin ala-asteelta yläkouluun, jossa oli samoja vanhoja kielikylpyoppilaita, joihin olin tutustunut oltuani kaksi ensimmäistä lukuvuotta samassa koulussa. Kontaktin saaminen heihin oli kuitenkin vaikeaa, ja pelkäsin lähestyä heitä. En tiennyt, mitä minun pitäisi edes sanoa. Kaikki tuntui jotenkin niin jähmettyneeltä ja etäiseltä, mikä oli sinällään ymmärrettävää, sillä emme olleet pitäneet oikein mitään yhteyttä neljään-viiteen vuoteen. Tutustuin kuitenkin sattumalta kotitalouden tunnilla erääseen kielikylpykoulun oppilaaseen. Huomasin, että kaikki se latautunut pelko vain karisi pois, ja pystyin juttelemaan hänen kanssaan. 

Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kuvakirja kuvaa mielestäni edellistä tilannetta hyvin, vaikka siinä ei kuvata ihmisiä. Siinä pienessä talossa asuva Nyyti pelkää talon ulkopuolella asuvia mörköjä ja hemuleita. Nyyti lähtee kuitenkin matkaan, mutta on kuitenkin koko matkan yksin. Hän löytää matkan varrelta pullopostin, jonka on kirjoittanut eräs Tuittu. Nyyti lähtee etsimään Tuittua, vaikka hän joutuukin menemään läpi pelottavan ja mörköjä kuhisevan metsän. Pian Nyyti onkin kasvokkain Mörön kanssa, jonka takana on Tuittu. Nyyti ei kuitenkaan peräänny, vaan puraisee Möröä hännästä, ja Mörkö säikähtää ja pakenee paikalta. Nyyti osoittaa mielestäni hienoa rohkeutta. Hän on valmis kohtaamaan Mörön, vaikka seuraukset voivat olla mitä tahansa. 

Samalla tavalla kuin Nyyti, minäkin kohtasin vanhan koulututun. Olin aluksi jännittynyt ja peloissani enkä uskonut itseeni. Pystyin kuitenkin kokoamaan itseni ja ymmärsin, ettei minulla ollut mitään hävittävää – päinvastoin, vain voitettavaa. Mielestäni tuo periaate sopii myös muihinkin vaikeuksiin. Aina pitää yrittää, vaikka se tuntuisi vastenmieliseltä, turhalta ja jopa kiusalliselta. Voitin sen kammottavan Mörön!