Lukemalla parempi maailma

Tänään 4. huhtikuuta alkaa Lukuviikko, jonka teemana on Lukemalla parempi maailma. Ajankohtaista-sivulla julkaistaan tällä viikolla kolme opiskelijoiden kirjoittamaa esseetä. Nämä henkilökohtaiset esseet – toiselta nimeltään taide-esseet – on kirjoitettu AI5-kurssilla, jolla lukiolaiset opiskelevat mm. kirjallisuushistoriaa antiikista nykypäivään.

Ensimmäisen esseen on kirjoittanut Jan-Erik Wikholm, 20b.

Sanoinkuvailematon

Bussipysäkki. Katulamput. Tyhjä autotie. Kello 07:06. Bussi saapuu kello 07:18. Märkää. Pimeää. Kuulokkeet. Foo Fighters. Pearl Jam. RHCP. Oasis. Oasiksen Knebworth keikka 11. elokuuta 1996. Noel huutaa: “This is history, this is history, right here, right now. This is history.” 250 000 ihmistä katsomassa. Columbia lähtee soimaan. Energia yleisössä on läpi taivaan. Kuulokkeet aivan liian kovalla. Olen osa yleisöä. Olen osa keikkaa. Olen siellä. Bussi saapuu 07:19. Bussissa tilaa niin kuin aina. Etsin vakituisen paikkani. Istun alas. Bussi lähtee liikkeelle. Liam laulaa: “This is confusion. Am I confusing you?”

Musiikin vaikutusta ihmisiin on tutkittu iät ja ajat kuulovaurioista dopamiiniin. Musiikki on kuin lääke, huume, nuorten mieliä pilaavaa melua, tapa ilmaista itseään. Se yhdistää ihmisiä. Se jakaa ihmisiä. Muusikoista tulee maailman tähtiä. Maailman tähteys on liikaa joillekin muusikoille. The Songwriter Music Collegen tutkimuksen mukaan maailmassa on 0,000002 % mahdollisuus tulla “menestyväksi” artistiksi. Tuo numero kaksi tulee siitä, jos olet kiinnostava, lahjakas, hurmaava. Mutta kun laitan kuulokkeet päähän, kuulokejohto vahvistimeen, vahvistimesta pedaaleihin ja pedaaleista kitaraan, tuo luku ei tunnu enää niin pieneltä.

En tiedä, mikä siinä on. En voi olla ainoa. Kun se kitara on kädessäni volat täysillä tai lempibiisi soi kuulokkeista hitusen liian kovalla, kun kävelen kotiin, se energia on vain sanoinkuvailematonta. Minulle tulee olo, että jos en pääse esiintymään elämäni aikana samalla tavalla kuin muut maailman starat, elämäni ei ole täyteen eletty. En ajatellut musiikkia työnäni. Tykkään esiintyä kyllä etenkin musikaalisesti, mutta näen kyllä itseni melkein introverttinä useasti. On minua parempia kitaristeja, laulajia, sanottajia, biisinkirjoittajia. Silti, se energia vie kaikki nämä seikat pois. Se adrenaliini.

Kuitenkin musiikin vaikutus on niin paljon suurempi kuin pelkkä valtava energian purkaus. Mielestäni sen voi kiteyttää yhteen sanaan. Tunne. Tunne ilosta, surusta, vihasta, katkeruudesta, onnellisuudesta, energiasta. Tunne, jonka kaikki ihmiset jakavat musiikin kanssa jossain muodossa. Oli mielipide mikä tahansa jostain bändistä, biisistä tai vaikkapa rumpalin rumpukapuloista, kukaan ei voi väittää vastaan, että tämä tunne yhdistää ihmisiä. Mutta kun nämä ihmiset kokoontuvat yhteen samaan paikkaan, samaan aikaan, kuuntelemaan sitä musiikkia joka antaa tämän maailman parhaan tunteen, jotain euforista tapahtuu.

Tämän takia itse pidän livekeikkojen katsomisesta sekä kuuntelemisesta aina välillä melkein enemmän kuin studiossa tarkkaan tehdyistä versioista. Siinä jos jossain on se yhteinen energia. Koronan takia tietenkin näitä esityksiä on jouduttu vähentämään, mutta ne ovat pikkuhiljaa palaamassa. Omana aikanaan mm. Queen. Lievästi yli soitetut kappaleet, jotka melkein kaikki tietävät. We Will Rock You, ehkä yksi kaikista yli soitetuin näistä heidän hiteistään. Pum Pum Tss. Pum Pum Tss. Pum Pum Tss.  Mieti nyt itsesi siellä väkijoukossa, joka näki tämän livenä Wembley Stadiumilla ‘86. Siellä yleisössä, joka teki tuon rytmin itse tuhansien ihmisten kanssa ja Freddie lauloi mukana. Onhan se eri juttu.

Täydellinen kappale on täydellinen, jos jokin tunne on saatu siinä kiteytettyä. Siitä on studiossa tehty täydellinen, koska artisti uskoo sen täydellisyyteen ja voimaan. Edes sitä tunnetta ei tarvitse tietää, mikä se on. Kunhan kappale jättää sanattomaksi. Artisti on tietenkin ylpeä kappaleesta. Se on voinut nousta Spotifyn listaykköseksi. Hienoa. Mahtavaa. Nyt siitä saadaan hieno automainos. 

Kun taas tämä artisti päättää esiintyä, silloin hänestä tulee oikea esiintyjä. Koko yleisö odottaa tätä listaykköstä. Lopulta hän aloittaa tämän kappaleen pitkän odotuksen jälkeen. Kuitenkaan esiintyjä ei ole valmis. Hän osaa laulunsa kuin omat taskunsa. Hän osaa soittaa sen vieläkin paremmin. Hänhän on sen laulun kirjoittanut. Hän tietää, miten se syntyi ja mikä laulun tarkoitus on. Kappale lähtee käyntiin, mutta ennen kuin esiintyjä pystyy aloittamaan lauluaan, koko yleisö alkaakin laulamaan tämän listaykkösen sanoja. Nyt esiintyjänä on koko yleisö. Tämä yllättää hänet läpikotaisin. Vasta silloin tämä artisti, esiintyjä, muusikko tajuaa, että kappale on oikeasti täydellinen.

Joku päivä haluan olla tämä artisti. Joku päivä olen tämä artisti.