Opiskelu lukiossa

Lukion opinnot jaetaan kolmeen osaan: pakollisiin, syventäviin ja soveltaviin kursseihin. Ylioppilaskoe perustuu aineen pakollisiin ja syventäviin kursseihin. Lukuvuosi sisältää viisi jaksoa, joista jokaisessa on opiskeltava vähintään neljä kurssia.

Opintoja voi täydentää ja monipuolistaa suorittamalla kursseja myös muissa oppilaitoksissa tai verkossa. Kursseja voi valita molemmista Raaseporin ruotsinkielisistä lukioista. Myös tanssiopisto Hurjan Piruetin ja Raaseporin musiikkiopiston ja Raaseporin Urheiluakatemian kursseja voi liittää osaksi lukion oppimäärää. Lärkkulla ja Raaseporin Kulttuuriopisto tarjoavat kursseja harvinaisemmissa kielissä. ISOverstas on verkko-oppimisyhteisö, jossa voi opiskella puuttuvia lukiokursseja tai esimerkiksi japania ja espanjaa. Opo Eira Merenmieheltä saa lisätietoja. 

Lukiodiplomin voi suorittaa kuvataiteessa, liikunnassa, musiikissa ja Hurja Piruetti -opistossa tanssissa.

Karjaan lukion opetussuunnitelma kattaa kurssien lisäksi muun muassa arvioinnin perusteet.

Työ- ja lomapäivät ovat Raaseporin lukioissa samat kuin perusopetuksessa:
Lomat tänä lukuvuonna 2019-2020
Lomat ensi lukuvuonna 2020-2021.

2019-10-07 BI1-kurssilla

Biologian tunnilla 2019

Miten menestyn lukiossa?

1) Halu opiskella ja ottaa selvää asioista on tärkeintä. Ilman sitä lukion käyminen on ajanhukkaa.

2) Työskentele aktiivisesti tunneilla: seuraa opetusta, etsi tietoa, tee muistiinpanoja, kysy, väitä vastaan, osallistu ja keskustele.

3) Hyödynnä kurssitarjonta mahdollisimman hyvin. Sinä vaikutat opiskelujesi sisältöön ja tasoon.

4) Laadi aikataulu opinnoillesi. Opiskelujesi kesto riippuu sinusta.

5) Pysy tehtävien palautusaikataulussa. Älä jätä kurssisuorituksia kesken.

6) Minimoi poissaolot. Läsnäolo antaa pohjan, jonka varaan voit rakentaa.

7) Suunnittele, mitä kursseja voit suorittaa itsenäisesti. Vapaus edellyttää aina myös vastuuta.

8) Pyydä tarvittaessa ohjausta opiskeluusi opettajilta, ryhmänohjaajalta tai opinto-ohjaajalta.

9) Käänny kuraattorin, terveydenhoitajan tai psykologin puoleen, kun sinulla on hyvinvointiin liittyviä huolia.

10) Tee yhteistyötä, kunnioita erilaisuutta ja anna työrauha.

Muista opiskella itseäsi varten!