Kevätjuhlatunnelmia ja vuosikertomus

Karjaan lukio juhli lukuvuoden päättymistä ja uusia ylioppilaitaan sekä liveyleisön edessä että etäyhteyksin. Yleisössä oli sekä ylioppilaiden läheisiä että lukion omat opiskelijat ja henkilökunta. 

Opetusministeri Jussi Saramo onnittelee kaikkia toiselta asteelta valmistuneita 5.6.2021.

Rehtorin aloituspuheen kevätjuhlassa sekä muita lukuvuoden tapahtumia tarjoaa Karjaan lukion vuosikertomus

Kiitos kevätjuhlien järjestäjille, siinä esiintyneille ja onnea uusille ylioppilaille!

Rehtori Sanna Laitila julisti Karjaan lukiosta valmistuneet ylioppilaiksi. Nuoret ovat juuri painaneet lakin päähänsä.

Uusia ylioppilaita valmiina juhlimaan saavutustaan.

Kevätjuhla 5.6.2021

Juhlimme lukuvuoden päättymistä lauantaina 5.6. klo 11-12 lukion liikuntasalissa. Tilaisuuteen ovat tervetulleita uudet ylioppilaat, opiskelijat ja lukion henkilökunta. Tuorein muutos on, että ylioppilaiden läheisiä voi osallistua juhlaan. Tulevia ylioppilaita on informoitu tästä tekstiviestillä, sillä heidän on ilmoitettava rehtorille etukäteen osallistujat. Juhlaan ei voi osallistua oireisena ja kasvomaskia on käytettävä. On myös kiinnitettävä huomiota hygieniaan ja turvaväleihin. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan wilman kautta.

Kevätjuhla striimataan Zoomissa: [Linkki on poistettu] Salli saapuva ääni ja video, mikäli laite niitä kysyy. Mykistä oma mikrofonisi ja kamerasi. Tervetuloa seuraamaan, kun julistetaan kevään 2021 ylioppilaat Karjaan lukiossa.

 

Kuva: https://unsplash.com/@radio_jane

Karjaan lukion kesäkurssit 2021

Haluatko opiskella kesällä lukion kursseja? Kesäopinnot ovat mainio tapa harjoitella opiskelemaan itsenäisesti ja samalla keventää tulevan vuoden lukujärjestystä.

Karjaan lukion opiskelijana voit halutessasi valita 1-2 kesäkurssia opiskeltavaksi kesän 2021 aikana. Kesäkurssit ovat itsenäisiä suorituksia, joten et saa ohjausta opettajalta 6.6.-12.8.2021 välisenä aikana. Kesäkurssista ei voi ottaa arvosanaa 4 eikä O eli osallistunut.

Kiinnostuitko? Kysy tarkempia tietoja kurssin opettajalta ja ilmoittaudu hänelle viimeistään torstaina 3.6., sillä kurssin voi suorittaa vain, jos on ilmoittautunut.

Kevään 2021 uudet ylioppilaat Karjaan lukiossa

Karjaan lukiosta valmistuu tänä keväänä 22 uutta ylioppilasta. He ovat:

Sara Ahamed

Fanny Hertell

Leo Jalkanen

Kalle Karlsson

Maria Knaapinen

Sara Konttinen

Meri Korhonen

Pessi Kyander

Sofia Mohammad

Onni Peltola

Nea Rossi

Saskia Rossi

Mette Salminen

Emil Sipinen

Pinja Sohlman

Roni Sundström

Aapeli Syrén

Emma Tahvonen

Emil Vilkman

Oscar Wiberg

Onni Yli-Tepsa

Yksi uusi ylioppilas ei halua nimeään julki.

Onnea uusille ylioppilaille!

Hauskaa vappua!

Lukiolaisten tekstitrilogian päättää subjektiivinen essee rakkaudesta. Aiemmat äidinkielen esseet julkaistiin suomen kielen päivänä 9.4. ja Maailman kirjan päivänä 23.4. Lukuiloa & hauskaa vappua!

Älä pliis enää ikin rakastu

Mitä on rakkaus? Rakkautta ei oikeasti ole olemassa. Se on illuusio, se on vale. Tämän teorian kehitin 15-vuotiaana kun suunnitelmistani huolimatta en ollut vieläkään saanut osakseni sellaista palavaa rakkautta mitä itse koin antavani milloin kenellekin. Mitä näitä nyt oli, Akseli, Rafael, Teemu, jotka eivät vastanneet tuntemaani roihuavaan rakkauteen, joka oli minulle niin todellista, niin tärkeää, niin kuluttavaa. Lopulta päädyin kuitenkin aina rustaamaan päiväkirjaani samoja sanoja,  Iina älä pliis enää ikin rakastu.

Olen koko lyhyen nuoruuteni miettinyt rakkauteen liittyviä kysymyksiä, kuten miltä se tuntuu, ketä kohtaan sitä voi tuntea, miten romanttinen rakkaus eroaa ystävän rakastamisesta, mitä rakkaus edes on? Näitä kysymyksiä olen siis oikeasti, kirjaimellisesti netistä hakenut;  “Why do we fall in love?” Löysin rajoittunutta ja tunteetonta rakkaudenkuvaani mukailevan teorian, jonka mukaan ihminen rakastuu, koska on pakko. Ihastumme, koska ilman fyysistä vetovoimaa potentiaalisia parittelukumppaneja olisi liikaa, ja elämä olisi vaikeampaa. Teoriassa kyllä, tämä on edelleen täysin validi väite. Se ei suinkaan ole enää ainoa näkökulma, josta asiaa tarkastelen. Rakkaus on subjektiivinen käsite, jonka määritelmästä olen tajunnut vasta pienimmän murto-osan.

Muutama kuukausi sitten lukiessani Charlotte Brontën Kotiopettajatteren romaania mietin, mitä järkeä tässä oikeastaan edes on? Bronten klassikko on ikoninen rakkaustarina, niin tyypillinen, ja ärsyttävän kliseinen. Miksi tuo ennalta-arvattavan tylsä juoni puhuttelee niin monia? Onko se oikeasti niin mielekästä, että pääsee lukemaan viisisataa sivua siitä, miten kahden ihmisen elämästä tulee monimutkaista ja vaikeaa. Siis oikeasti, päähenkilö Jane oikeasti ajattelee että “Koko sieluni on omaisuuttasi”, vaikka hänen rakastettunsa oli erakoitunut tunteeton mies jolla oli toinen vaimo. Tai ehkä siksi juuri, ihmiset hakevat samaistumispintaa tuohon maailman vanhimpaan ongelmaan, sydänsuruihin. Rakkaus on taakka, joka saa pään sekaisin, eikä sen estämiseksi, tai varsinkaan lopettamiseksi voi tehdä mitään. Valtavan kehittyneestä teknologiastamme huolimatta kukaan ei ole keksinyt ratkaisua tunteen tappamiseen. 

Olen tietyllä tavalla aina ajatellut, että ensirakkauteni tulisi olemaan ensimmäinen lapseni. Niin lapsirakas kun olen, on aina ollut selvää, että lapsia saa tulla, pitää tulla, mieluusti useita. En ole koskaan nähnyt itseäni tulevaisuudessa kumppanin kanssa. On ollut vaikea uskoa että sellaista ihmistä olisi olemassa, jonka kanssa asettua aloilleen, ihan vaan rakkaus siinä pohjalla. Se on kuitenkin yksi suurimmista haaveistani. En tiedä, voiko sitä sanoa tavoitteeksi, se ei ole sellainen asia jonka saavuttaminen olisi pelkästään minusta kiinni. Riman asettaminen mahdollisimman alhaalle on keino valmistautua pettymykseen, niin jääräpäisen rationaalinen kun aina yritän olla, kuinka typerää. Ei tunteiden minimointi taida ainakaan olla se kuuluisa “elämän tarkoitus”.

En koe, että varsinaisesti olisin koskaan oikeasti kokenut romanttista rakkautta. Voiko ihmistä edes rakastaa jos se on yksipuoleista? Mitä eroa ihastuksella ja rakkaudella oikeastaan edes on? Rakkaus kestää kauemmin, tuntuu enemmän, syvemmin, aidommin. Näin sitä usein kuulee kuvailevan. Olen kerran tosissani kuvitellut olevani aidosti oikeasti rakastunut. Näinä aikoina en toivonut mitään muuta kuin että voisiko se jo loppua. Päiväkirjani tursuaa epätoivoisia lausahduksia, kuten “Eli ei mitään daydreamejä teemusta tai teemun ja sun yhteisestä tulevaisuudesta koska sitä ei ole”. Tunne oli niin kuluttava, niin äärimmäisen raskas, eikä antanut minulle mitään hyvää. Mitä järkeä? Aivoni pakottavat minut ajattelemaan ihmistä joka tuottaa minulle pahaa mieltä. Laitoin itseni tahattomasti kokemaan älytöntä turhautumista, pettymystä ja tuskaa, enkä voinut tehdä mitään sen lopettamiseksi. 

En sano etteikö 15-vuotiaan Iinan ajatukset olleet oikeita. Ne olivat kyynisiä, raskaita, klassisen dramaattisia 15-vuotiaalle, tai no, ainakin 15-vuotiaalle minulle. Kyllä minä jo silloin tiedostin, etten tiedä rakkaudesta mitään, en tiedä edelleenkään. Enää en koe tarvetta jankata itselleni tunteiden estämistä, taidan jopa vähän haluta rakastua. Olen lähempänä vastauksia kuin koskaan, vaikkakin kovin kaukana. Niin kovin kaukana.